Harva tulee nykyisin miettineeksi aikaa ennen Internettiä ja sitä kuinka Internet verkkoyhteydet tulivat ihmisten iloksi, varsin nopeasti.
Nykypäivänä on helppoa ottaa kännykkä taskusta ja “Googlata” tiettyä asiaa, josta haluaa lisätietoa. Tai katsoa youtubesta video, jossa opetetaan kuinka joku asia tehdään. Vietämme yhä enemmän aikaa tuijottamalla erilaisia ruutuja, isoja ja pieniä. Virtuaalitodellisuus kytkeytyy myös Internet verkkoon ja sitä kautta voidaan nykypäivänä jo katsoa ja keskustella muiden ihmisten kanssa asioita virtuaalisesti.
Etätyön tekeminen kotona on yhä enemmän mahdollista ja suotavaakin nykypäivänä.
Mutta kuinka tähän päädyttiin? Mistä Internet tuli, kuka sen kehitti ja miten se oikein toimii?
Internetin tarina alkaa 1960-luvulla, kun Yhdysvaltojen puolustusministeriö kehitti ARPANET-nimisen projektin. Tämä oli ensimmäinen kokeilu tietokoneiden väliseen viestintään, joka perustui pakettikytkentätekniikkaan. Sen tarkoituksena oli luoda kommunikaatioverkko, joka kestäisi mahdolliset ydinhyökkäykset. 1970-luvulla ARPANETin piiriin liittyi useita yliopistoja ja tutkimuslaitoksia, mikä laajensi sen käyttöä akateemiseen tarkoitukseen.
Tässä vaiheessa internetin perustavanlaatuiset tekniikat, kuten TCP / IP (Transmission Control Protocol/Internet Protocol), alkoivat muotoutua. TCP/IP mahdollisti tietokoneiden ja verkkojen yhdistämisen yhteiseen maailmanlaajuiseen verkkoon. ARPAnetin levitessä laajemmin akateemiseen käyttöön siitä alettiin ensimmäisen kerran käyttää nimitystä ”Internet”, jolla tarkoitettiin yhteen liitettyjen tietoverkkojen kokonaisuutta. 1970-luvun lopulla Internet koostui noin 60:sta palvelinkoneesta eri puolilla Yhdysvaltoja. Tämän lisäksi maassa oli pienempiä verkkoja, tunnetuimpana Michiganin yliopiston verkko, joita käytettiin samoihin asioihin. Sähköpostin lähettäminen Yhdysvaltain läpi saattoi edelleen kestää yli päivän, hitaan tietoliikennetekniikan vuoksi.
1980-luvulla Internetin käyttö levisi akateemisten ja tutkimuslaitosten ulkopuolelle. Kaupalliset yritykset alkoivat nähdä internetin potentiaalin, ja syntyi palveluntarjoajia, jotka tarjosivat yhteyksiä yksityisille ja yrityksille. Tämä oli alkua kaupalliselle internetille.
Vuonna 1986 National Science Foundation (NSF) perusti NSFNETin, joka oli nopeampi ja tehokkaampi verkkoinfrastruktuuri kuin ARPANET. Tämä auttoi laajentamaan Internetin käyttöä ja merkitsi askelta kohti Internetin kaupallista käyttöä.
Sähköpostin toimitusajat alkoivat myös lyhentyä merkittävästi, kun tietoliikennetekniikka kehittyi ja verkkoinfrastruktuuri parani. Tämä teki Internetistä entistä käyttökelpoisemman viestintävälineen.
1980-luvun lopulla World Wide Webin kehitys alkoi. Tim Berners-Lee kehitti HTTP-protokollan (HyperText Transfer Protocol) ja HTML-kielen (HyperText Markup Language), jotka mahdollistivat helpon ja tehokkaan tiedon jakamisen ja hyperlinkkien luomisen verkkosivujen välillä. Tämä oli käännekohta Internetin historiassa ja loi perustan modernille verkkoselailulle ja sivustojen kehittämiselle.
Suomi liittyi Internetiin vuonna 1988, kun Pohjoismaiset NORDUnet ja Suomen Funet-yliopistoverkko yhdistettiin. Funet oli pitkään ainoa tapa päästä Internetiin Suomessa ennen kuin kotiin tarjottavat yhteydet tulivat mahdollisiksi. 1990-luvulla Internet kaupallistettiin ja se alkoi levitä laajemmalle yleisölle. Nopeammat yhteydet ja helppokäyttöiset selaimet houkuttelivat yksityiskäyttäjiä. Internetin käytön yleistyminen aiheutti innostusta ja 1990-luvun puolivälistä alkaen alettiin puhua tiedon valtatiestä, netti-surffailusta ja interaktiivisuudesta.
Näihin aikoihin monet peruskoulutkin saatiin jo verkkoon. Internet-hype kytkeytyi ilmiönä myös 1990-luvun lopun IT-kuplaan, kun Internet mobiiliteknologian ohella synnytti sijoittajissa epärealistisia tuotto-odotuksia. 2000-luvun alussa IT-kupla puhkesi, mutta älypuhelimien yleistyminen lopulta lisäsi internetin käyttöä arkielämässä.
Karttapalvelut blogit ja sosiaalinen media kuten Facebook ja Twitter kasvattivat käyttäjien määrää ja muuttivat Internetin vuorovaikutteiseksi alustaksi. Internet on muuttanut yhteiskuntaa monin tavoin, ja sen kehitys jatkuu edelleen vaikuttaen kaikkiin elämänalueisiin.
Nykypäivänä langattomat tiedonsiirtoprotokollat ovat jo hyvin nopeita ja koteihin vedetään suoria valokuituyhteyksiä yhä enemmän. Ihmiset ovat tottuneet jo katselemaan päivittäin videoita, kuuntelemaan musiikkia ja äänikirjoja internet yhteyksien välityksellä. Tulevaisuudessa, Internettiin kytketyt kielipohjaiset teköälypalvelut varmasti auttavat ihmisiä päivittäisissä askareissa yhä enemmän. Elämme mielenkiintoista aikaa, Internetin kehityksessä.
Perusprotokollat ja standardit Internetissä
Tietoverkot ovat olennainen osa modernia elämäämme, ja niiden toiminnan takana on monimutkainen joukko protokollia ja standardeja, jotka mahdollistavat tietojen siirtämisen ja viestinnän eri tietokoneiden ja laitteiden välillä Internetissä. Näitä perusprotokollia ja standardeja tarvitaan, jotta verkkoliikenne voi virtata turvallisesti ja tehokkaasti maailmanlaajuisesti. Näiden protokollien ja standardien tunteminen auttaa ymmärtämään, miten Internet toimii ja miten erilaiset verkkopalvelut ja sovellukset kommunikoivat keskenään.
Syvennytään hiukan tarkemmin muutamiin keskeisiin protokolliin ja standardeihin, jotka muodostavat Internetin perustan ja jotka ovat välttämättömiä sen toiminnalle. Saat paremman käsityksen siitä, miten TCP, UDP, DNS, HTTP, HTTPS, SSH ja muut protokollat vaikuttavat Internetin toimintaan ja kuinka ne mahdollistavat verkkoliikenteen, tiedonvälityksen ja palvelujen käytön verkossa.
TCP (Transmission Control Protocol):
TCP on luotettava tiedonsiirtoprotokolla, joka varmistaa tietojen eheyden ja järjestyksen siirrettäessä niitä verkon yli. Se käytetään yleisesti esimerkiksi verkkosivujen lataamiseen, sähköpostin lähettämiseen ja tiedostojen jakamiseen.
UDP (User Datagram Protocol):
UDP on kevyt ja nopea tiedonsiirtoprotokolla, jota käytetään tilanteissa, joissa pienen viiveen sieto on tärkeämpää kuin tiedon eheys. Esimerkkejä UDP:n käytöstä ovat videopuhelut, suoratoistopalvelut ja pelien verkko-ominaisuudet.
DNS (Domain Name System):
DNS on hierarkkinen järjestelmä, joka muuntaa verkkotunnukset (esim. google.com) niihin liittyviksi IP-osoitteiksi. Tämä mahdollistaa tietokoneiden ja palvelinten löytämisen Internetissä nimien avulla.
HTTP (Hypertext Transfer Protocol):
HTTP on standardiprotokolla, jota käytetään tiedonsiirtoon verkkosivujen välillä. Se määrittelee, miten tietoja pyydetään ja välitetään palvelimilta selaimille, ja se on perusta World Wide Webin toiminnalle.
HTTPS (Hypertext Transfer Protocol Secure):
HTTPS on HTTP-protokollan salattu versio, joka käyttää SSL/TLS-salausta tietoturvan parantamiseksi. Se varmistaa, että tietoja siirretään turvallisesti verkon yli, mikä on erityisen tärkeää esimerkiksi verkkomaksuissa ja käyttäjätietojen suojaamisessa.
SSH (Secure Shell):
SSH on protokolla, jota käytetään salattuun etäyhteyteen tietokoneisiin ja palvelimiin. Se tarjoaa turvallisen tavan hallita etäkoneita ja siirtää tiedostoja verkkojen yli. SSH on olennainen työkalu järjestelmänvalvojille ja etätyöntekijöille.
SMTP (Simple Mail Transfer Protocol):
SMTP on protokolla sähköpostien lähettämiseen ja vastaanottamiseen sähköpostipalvelinten välillä. Se määrittelee viestien muodon ja siirron periaatteet, joiden avulla sähköpostit välitetään lähettäjältä vastaanottajalle. SMTP toimii yleensä portilla 25 ja se on olennainen osa sähköpostijärjestelmää.
POP3 (Post Office Protocol version 3) ja IMAP (Internet Message Access Protocol):
POP3 ja IMAP ovat protokollia sähköpostien noutamiseen ja hallintaan sähköpostipalvelimelta käyttäjän laitteelle. POP3 lataa sähköpostit kokonaisina laitteelle ja IMAP mahdollistaa sähköpostien hallinnan suoraan palvelimella. Ne ovat olennainen osa sähköpostin käyttökokemusta.
FTP (File Transfer Protocol):
FTP on protokolla tiedostojen siirtämiseen tietokoneiden välillä Internetin yli. Se mahdollistaa tiedostojen lataamisen, lähettämisen ja hallinnan palvelimilta ja verkkosivuilta. FTP toimii portilla 21 ja se on edelleen laajalti käytetty tiedonsiirtoprotokolla.
IPv4 ja IPv6:
IPv4 (Internet Protocol version 4) ja IPv6 (Internet Protocol version 6) ovat Internetin osoiteprotokollia, joita käytetään tietokoneiden ja laitteiden tunnistamiseen verkossa. IPv4 käyttää 32-bittisiä osoitteita, kun taas IPv6 käyttää 128-bittisiä osoitteita, mikä mahdollistaa valtavan määrän ainutlaatuisia osoitteita. IPv6 on tärkeä siirtymävaiheessa, kun IPv4-osoitteet alkavat olla loppumassa.
DNSSEC (Domain Name System Security Extensions):
DNSSEC on laajennus DNS:lle, joka lisää digitaalisen allekirjoituksen verkkotunnusten tietoihin. Tämä vahvistaa DNS-tietojen aitouden ja eheyden, mikä auttaa estämään haitallisia hyökkäyksiä, kuten välimieshyökkäyksiä ja verkkotunnuksen väärentämistä.
Nämä ovat joitakin keskeisiä Internetin protokollia ja standardeja, jotka ovat olennaisia sen toiminnalle ja joiden avulla erilaiset palvelut ja sovellukset voivat toimia yhdessä saumattomasti.
